Tämän numeron kannessa on Tokyo Ghoul, jota Punainen jättiläinen alkoi hiljattain julkaista suomeksi. Kyseessä on sarjan toinen arvostelu vuoden sisään, mutta annoimme sille silti kahden sivun verran tilaa merkittävyyden vuoksi.


Lehdessä käsitellään tällä kertaa päättyneitä sarjoja, joista keskimääräistä enemmän tilaa on lopulta päättyneelle Durarara!!:n kakkoskaudelle ja yllättäväksi fanisuosikiksi nousseelle Osomatsu-sanille. Ristivertailuun asetettiin Showa genroku rakugo shinjuu, joka todettiin ristiriitaiseksi mutta vaikuttavaksi.


Lehden pisimpänä artikkelina toimii kahden aukeaman artikkeli 3D-animaatiosta, sen käytöstä animeteollisuudesta ja siihen erikoistuneista animestudioista. Tämän lisäksi haastattelemme One Piece: Burning Blood- ja Sword Art Online: Hollow Realization -pelien tuottajia.


Sivujen tekijät -palstalla käydään läpi viime vuonna kuolleen Shigeru Mizukin ura, Lukemattomissa mangoissa taas esitellään kuolemattomasta jalokivikansasta kertova Kingdom of Gems. Mikrofonin takaa -palstalla on Salapoliisi Conanin ääninäyttelijä Minami Takayama, jonka nimi voi monelle olla tuttu myös eräistä tuoreemmista yhteyksistä.


Arvosteluosiossa taas käsittelyssä ovat mm. tuoreen idean kuolemanpeliteemaan esittelevä Not Lives, Inio Asanon surrealistinen kulttisuosikki Goodnight Punpun, animeksikin sovitettu Servant x Service ja The Irregular at Magic High School -ranobesarja. Digipuolella taas on mukana niin kaikenlaisia klassikoita kuin uudempiakin tuttavuuksia.


Ristivertailu: Showa genroku rakugo shinjuu

Klassikko: Golgo 13

Puoliaika: Maaginen suklaapuoti

Sivujen tekijät: Shigeru Mizuki

Mikrofonin takaa: Minami Takayama

Lukemattomia mangoja: Kingdom of Gems (Haruko Ichikawa)

Termit haltuun: Ryokan

Top 5: Kaksoset


Arvostelut:


- Tokyo Ghoul (manga)

- Forget Me Not (manga)

- Not Lives (manga)

- Servant x Service (manga)

- Shuriken and Pleats (manga)

- Shomin Sample (manga)

- Goodnight Punpun (manga)

- The Gods Lie (manga)

- Koiria ja isäntiä (manga)

- The Irregular at Magic High School (ranobe)

- Gahkthun of the Golden Lightning (visual novel)


Digiarvostelut:


- Tales of Wedding Rings

- Crying Freeman

- Maria Holic

- The Royal Tutor


Päättyneet sarjat:


- Dagashi kashi

- Prince of Stride: Alternative

- Myriad Colors Phantom World

- Grimgar of Phantasy and Ash

- Heavy Object

- Lupin III

- Konosuba

- Gate

- Durarara!!x2

- Snow White with the Red Hair

- Haruchika

- Osomatsu-san

Hinta
10,00 €
Saatavuus
Saatavilla rajoitetusti

Malli:

Saatavilla rajoitetusti

Anime #92 (4/2016)

Anime #92 (4/2016)

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Anime #96 (8/2016)

10,00

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #98 (2/2017)

10,00

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #50 (2/2011)

10,00

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #21 (5/2007)

10,00

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #65 (1/2013)

10,00

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #95 (7/2016)

10,00

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #43 (3/2010)

50,00

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin