Vuoden viimeisen numeron kannessa on itseoikeutetusti Naruto, neljättä ja todennäköisesti myös viimeistä kertaa. Oranssin ninjan seikkailut saapuivat päätökseensä marraskuussa, joten ilmiötä sarjan ympärillä pohditaan kolmen sivun verran.


Käsittelyssä on myös Isao Takahatan elokuva Prinsessa Kaguyan taru, joka todetaan pitkäksi ja raskassoutuiseksi. Hiljattain päättyneen Haikyuu!!:n sen sijaan todetaan kuuluvat urheilushounensarjojen parhaimmistoon. Ristivertailussa on mestariohjaaja Shinichiro Watanaben odotettu Terror in Resonance, jonka hukattua potentiaalia jäämme murehtimaan.


Näkökulma-palstalla kerrotaan Yui Hagan, historian ensimmäisen fiktiivisen idolin, tarina. Klassikko-palstalla taas esitellään Osamu Tezukan synkkä ja rankka manga MW, jonka hän piirsi vastaiskuksi niille jotka pitivät hänen sarjojaan liian lapsellisina.


Puoliaika-palstalla mietitään mahtaako Naoki Urasawan Billy Bat koskaan saada kaikkia juonenpätkiään kerittyä kasaan, Lukemattomissa mangoissa taas muistellaan Kazuya Minekuran kokeilevaa ja kuvakirjamaista Stigmaa. Mikrofonin takaa -palstalla esitellään nouseva tähti Haruka Tomatsu, Sivujen tekijöissä taas käydään läpi shoujomangaka Kazune Kawaharan pitkä ja vaiheikas ura.


Näkökulma: Yui Haga, virtuaali-idoli – Kuinka idoelista tuli fiktiivisiä

Ristivertailu: Terror in Resonance

Klassikko: MW (Osamu Tezuka)

Puoliaika: Billy Bat (Naoki Urasawa)

Sivujen tekijät: Kazune Kawahara

Mikrofonin takaa: Haruka Tomatsu

Lukemattomia mangoja: Stigma (Kazuya Minekura)

Termit haltuun: Avioliitto

Top 5: Kärpästen herra -tilanteet


Arvostelut:


- Witchcraft Works (manga)

- Gou-dere Sora Nagihara (manga)

- The Garden of Words (manga)

- Übel Blatt (manga)

- Barakamon (manga)

- Apple and Honey (manga)

- Magical Girl Apocalypse (manga)

- Honey Blood (manga)

- No Game No Life (manga)

- Raqiya (manga)

- Manga Dogs (manga)

- Ajin: Demi-Human (manga)

- A Certain Magical Index (ranobe)



Digiarvostelut:


- Kiss Him, Not Me

- Bokura wa minna kawaisou

- Girl May Kill

- Riddle Story of Devil



Päättyvät sarjat:


- Hanayamata

- Free! Eternal Summer

- Ao Haru Ride

- Nobunaga Concerto

- Tokyo ESP

- Invaders of Rokujyoma!?

- Jinsei

- The Irregular at Magic High School

- Captain Earth

- Glasslip

- Locodol

- Kuroshitsuji: Book of Circus

Hinta
115,25 kr
Saatavuus
Saatavilla rajoitetusti

Malli:

Saatavilla rajoitetusti

Anime #80 (8/2014)

Anime #80 (8/2014)

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Anime #85 (5/2015)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #50 (2/2011)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #73 (1/2014)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #74 (2/2014)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #76 (4/2014)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #77 (5/2014)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #78 (6/2014)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #100 (4/2017)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #79 (7/2014)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #81 (1/2015)

344,60kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #90 (2/2016)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin

Anime #82 (2/2015)

115,25kr

Saatavilla rajoitetusti

Lisää ostoskoriin